Ravintolisät

Ravintolisistä ja niiden tarpeellisuudesta on kiistelty niin pitkään kuin itse muistan. Virallinen ohjeistushan tietenkin (!) on, että perusruoka riittää. Perusruoka riittää, jos tavoitteena on vain ”pysytellä hengissä”. Toinen asia sitten onkin, haluammeko voida mahdollisimman hyvin, pysyä terveenä / parantua sairauksista ja optimoida terveydentilamme. Siihen ei valitettavasti ravinneköyhä suomalainen ruoka enää riitäkään.

Uskon, että suoliston hyvinvointi on kaiken perusta. Ei ole siis ihan sama mitä suuhusi laitat, ravinto on tärkeää.

Nykyajan prosessoitu ja tehotuotettu ravinto vaatii rinnalle puhtaat ja toimivat ravintolisät, jotta suolisto toimii normaalisti ja ravintoaineet saadaan imeytymään ja keho toimimaan optimaalisesti. Ravintolisät ovat mielestämme puhtaan ja monipuolisen ravinnon lisäksi nykypäivän ravintotilanteessa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin yksi todella iso osa ja siksi ne kulkevatkin mukanamme päivittäisessä toiminnassamme.