aikaa kaikelle

ja iloa arkeen

arjenhallinnan nettivalmennus 

 

Onko arki kertakaikkiaan liian kiireistä 💩?

TAI

Yriritkö aloittaa vuoden vaihteessa taas jonkun treeniohjelman tai ruokavalion parissa, mutta homma jäi kesken kun aika tai energia ei riittänytkään?

 

Totuus on, että yksikään dieetti tai treeniohjelma ei toimi jos sitä ei ehdi noudattaa. Eikä elämäkään  toimi jos sitä vain suorittaa.

 

Olen ollut itse tässä samassa veneessä niin monta kertaa että hirvittää 🙈 Kun tuntuu ettei ole aikaa edes ihan tavallisen arjen pyörittämiseen, on lähes mahdotonta edes yrittää sisällyttää elämään mitään uutta. Ja jos elämään ei tule koskaan mitään uutta, on se aina samaa puuduttavaa puurtamista vuodesta toiseen. Lapset, kodinhoito, harrastukset ja kaiken rahoittaminen vievät helposti aika ison siivun arjesta. Mistä löytäisi aikaa KAIKELLE?

 

Jos tarvitset siis kipeästi päiviisi LISÄÄ AIKAA: Minulla on sinulle ratkaisu:

 

🙏🏻 Kuten varmaan tiedät: Meillä jokaisella on päivässä tismalleen saman verran tunteja.

 

😬 Miksi sitten toiset ehtivät vaikka mitä ja toiset eivät mitään? 

 

Kyse on systeemeistä, rutiineista, ajankäytöstä ja siitä että tietää mitä haluaa, mikä on tärkeää ja mitä tekee. 

 

Ennen minunkin elämäni oli yhtä kaaosta, mutta sitten lopetin jatkuvan asioiden yrittämisen PÄÄTIN ratkaista tämän ongelman. 

 

😑 Olin NIIIIIIIN kyllästynyt siihen että jokainen projekti kaatui heti alkuunsa kun aina tuli jotain eteen. 

 

😒 Olin NIIIIIIN ahdistunut kun hyvä yritys syödä terveellisesti kaatui aina ja päädyin ostamaan pakastepitsaa päivälliseksi. Treenitkin jäivät väliin kun aika ei riittänyt.

 

😬 Minua HÄVETTI kaaoksessa oleva koti, jossa joka aamu poukkoilin ympäriinsä etsimässä avaimia, lompakkoa ja vaatteita.

 

Arki oli suoraan sanottuna niin 💩 että oli PAKKO tehdä asialle jotain, ja niin tein.

 

Opiskelin herkeämättä: Luin, katsoin videoita ja kuuntelin äänikirjoja ja podcasteja. Tutuistuin minimalismiin. Raivasin kotini ja elämäni jotta kaikelle uudelle hyvälle olisi tilaa. Rakensin systeemejä.  Arki alkoi sujua ja voi että 😍😍😍

 

Tämä mahdollisti mm. sen että saimme mieheni kanssa 3 vuoden aikana säästöön lähestulkoon yksin yhden ihmisen työtuloilla säästöön 10 000€ ensimmäistä omaa kotia varten. Ja paljon pienempää arkista hyvää: Treenaan tehokkaasti (ja ennen kaikkea paino pysyy hallinnassa) vaikken salille ehdikään, ruokaostoksista ja terveellisestä ruuasta ei tarvitse stressata ja aikaa on sopivasti myös perheen yhteisille hetkille sekä omalle ajalle 💞

 

Parasta on se ettei koskaan ole KIIRE. Mihinkään 💞 Toki puuhaa riittää, mutta KIIRE on hävinnyt.

 

Eivät kaikki päivät edelleenkään ole aina täydellisiä, mutta ei tässä elämässä mikään ole. Enpä ole siis minäkään 😁

 

MUTTA jos sinäkin haluaisit elämääsi jotain samanlaista, mutta omannäköistä niin lue ihmeessä eteenpäin:

 

Etsin nimittäin nyt 1.3 julkaistavaan ”Aikaa kaikelle ja iloa arkeen” nettivalmennusryhmään sinua, joka:

 

Mietit mistä löytäisit päiviisi lisää tunteja

haluat viettää enemmän aikaa sinulle tärkeiden asioiden parissa, lopettaa jatkuvan loman tai viikonloppujen odottelun ja nauttia vihdoin myös arjesta

haluat rakentaa elämääsi toimivan systeemin joka pyörittää arkeasi melkein kuin itsestään

haluat auttaa itseäsi ja ihmisiä ympärilläsi voimaan hyvin

haluat ottaa vastuun omasta elämästäsi ja saavuttaa unelmasi

olet valmis ryhtymään toimeen ja järjestää elämäsi kuntoon nyt

 

Aikaa kaikelle ja iloa arkeen MULLISTAA ELÄMÄSI, jos olet kaivannut lisää aikaa elämääsi.

 

 

 

OLETKO VALMIS?💃🏼✨

Et pääse lukemaan ainoastaan perusteita, muutamia kikkoja ja saa kevyttä takalistolle. Se on kattava paketti ja todellinen potku persuksille jolla tehostat ajankäyttöäsi VUOSIKSI eteenpäin. Kaikki materiaali on käytössäsi netissä valmennusalustalla vuoden ajan kurssin aloituksesta ja ladattavat materiaalit saat pitää itselläsi ikuisesti.

 

Valmennus itsessään koostuu viikottaisista videoista, ladattavista ja tulostettavista tehtävistä sekä suunnittelutyökaluista. Tässä valmennuksessa tartutaan härkää sarvista ja laitetaan asioita käytäntöön eikä ainoastaan lueta teoriaa 💃🏼✨

5 viikkoa tehokasta työskentelyä kohti tavoitteita

Tartu toimeen nyt eikä huomenna! Materiaalit ovat käytössäsi vuoden ajan joten NO WORRIES!

Videoita jokaiselle valmennusviikolle

Videoilla käydään läpi niin viikkojen teemoja kuin suunnittelutyökalujen käyttöä.

Ladattavat ja tulostettavat tehtävät ja suunnittelutyökalut

Valmiita pohjia joiden avulla suunnittelet elämäsi ja arkesi toimivaksi. 

Valmennuksessa käydään läpi tärkeintä 5 askelta selkeämpään ja sujuvampaan arkeen:

 

1. Mikä on tärkeää?

 Saat selvyyden siitä mitkä asiat ovat sinulle juuri nyt tärkeimpiä (välillä voi oikeasti olla vaikeaa hahmottaa tämä)

2. Rutiinit

Opit muodostamaan rutiinit jotka saavat arkesi soljumaan raikkaasti kuin kevätpuro

3. Suunnittelu

Opit käyttämään hyödyksesi helppoja suunnittelutyökaluja ja rakentamaan juuri sinulle sopivan systeemin joiden avulla suunnittelet arkesi

4. Helppo ruokahuolto

Opit suoriutumaan kauppareissuista ja valmistamaan hyvää tekevää ruokaa salamannopeasti. 

5. Järjestys

Järjestät kotisi ja oman pääsi saaden vihdoin tilaa elämääsi ajatuksille ja mukaville asioille

Valmentaja

Natasa ”Natsku” Höök

Kun sain tyttäreni vuonna 2017, huomasin että uusi elämäntilanne vaatisi paljon muutoksia elämään jotta löytämäni ihana terveellinen elämäntapa voisi jatkua.

Suorastaan hukuimme tavarapaljouteen kotona, tuskailin jatkuvasti kadonneiden avainten ja tyhjän jääkaapin kanssa eikä aikaa ollut ollenkaan omille jutuille, treenille tai millekään. 

Käytin paljon aikaa ottaakseni selvää siitä, mikä on minulle tärkeintä ja kuinka voisin yksinkertaistaa arkea siten että siitä tulisi jälleen nautittavaa eikä se olisi  ainoastaan järjetöntä suorittamista.

SE MUUTTI KAIKEN

Kodin järjestäminen ja raivaaminen sekä arjen suunnittelu olivat kaksi avaintekijää liikunnan ja puhtaan ruokavalion rinnalla joiden avulla minun  #äitilife tuntuu nyt kevyemmältä kuin koskaan.

Kysymyksiä? Ota minuun yhteyttä Facebookissa tai Instagramissa niin jutellaan 🙂

AIKAA KAIKELLE JA ILOA ARKEEN

Liity mukaan jo tänään. Nopeimmat ennakkoon ilmoittautuneet saavat kaupan päälle HENKILÖKOHTAISEN 30 MINUUTIN VALMENNUSPUHELUN, jossa käydään juuri SINUN TILANTEESI LÄPI!

KYLLÄ, OLEN VALMIS!

UKK

Kuinka pääsen maksamaan valmennuksen?

Voit maksaa tuotteen Holvi-kaupassani.

Siirrettyäsi tuotteen koriin voit maksaa valmennuksen luotettavasti verkkopankissa joko luottokortilla tai oman pankkisi verkkopankkitunnuksilla.

[Toimitusehdot]

Voit maksaa kurssin kätevästi niin luottokortilla, kuin verkkopankkitunnuksillasi! Klikkaa tuote ostoskoriin päästäksesi ilmoittautumaan!

Saat kirjautumisohjeet ja KOODIN rekisteröitymiseen maksun jälkeen sähköpostiisi kuitin VIESTISSÄ! (Ongelmatilanteissa otathan pikaisesti yhteyttä osoitteeseen info@natasahook.com

Miten valmennus toimii?

Kaikki valmennuksen materiaali löytyy omalta nettivalmennusalustalta ja on käytettävissäsi milloin vain. Saat käydä materiaalia läpi omaan tahtiin vuoden ajan kurssille liittymisestä.

Kuinka pääsen mukaan?

Siirrettyäsi tuotteen koriin voit maksaa valmennuksen luotettavasti verkkopankissa joko luottokortilla tai oman pankkisi verkkopankkitunnuksilla.

Toimitusehdot: (https://valmennukset.natasahook.com/toimitusehdot-ja-rekisteriseloste 

Voit maksaa kurssin kätevästi niin luottokortilla, kuin verkkopankkitunnuksillasi! Klikkaa tuote ostoskoriin päästäksesi ilmoittautumaan!

Saat kirjautumisohjeet ja KOODIN rekisteröitymiseen maksun jälkeen sähköpostiisi kuitin VIESTISSÄ! (Ongelmatilanteissa otathan pikaisesti yhteyttä osoitteeseen info@natasahook.com)

Lisää tuote ostoskoriin ja liity mukaan nyt!